ויחי

Jaakob oli asunut Egyptissä seitsemäntoista vuotta, ja kun hänen viimeiset päivänsä alkoivat lähestyä, hän oli 147-vuotias. Hän kutsui Joosefin luokseen ja sanoi: ”Lupaa minulle, ole kiltti: älä hautaa minua Egyptiin. Pane kätesi minun reiteni alle merkiksi ja vanno, että viet minut pois täältä ja hautaat minut esi-isieni luo.” Joosef suostui ja vannoi, ja Jaakob kumartui vuoteen pääpuolta kohti.

Myöhemmin Joosefille kerrottiin: ”Isäsi on sairas”, ja hän kiirehti paikalle poikiensa, Manassen ja Efraimin, kanssa. Jaakob kokosi voimansa ja nousi istumaan. Hän muistutti Joosefia siitä, miten Jumala oli ilmestynyt hänelle Luusissa Kanaanin maassa ja luvannut, että hänen perheensä kasvaisi ja saisi maan omakseen. Sitten Jaakob sanoi, että Efraim ja Manasse luettaisiin hänen omiksi pojikseen, niin kuin Ruuben ja Simeon. Kun Jaakob kysyi: ”Keitä nämä ovat?”, Joosef vastasi: ”He ovat minun poikiani, jotka Jumala on antanut minulle täällä.” Jaakob, jonka silmät olivat iän takia heikot, suuteli ja halasi heitä ja sanoi, ettei hän ollut koskaan odottanut näkevänsä Joosefia enää, mutta nyt hän sai nähdä myös Joosefin lapset.

Joosef asetti pojat huolellisesti, Efraimin Jaakobin vasemmalle puolelle ja Manassen Jaakobin oikealle puolelle. Mutta Jaakob ristikin kätensä ja pani oikean kätensä Efraimin, nuoremman, päälle. Hän siunasi heidät ja puhui ”Jumalasta, joka on ollut minun paimeneni”, ja pyysi, että pojista kasvaisi ”paljon kansaa maan päälle”. Joosef yritti siirtää isänsä kättä ja sanoi: ”Ei niin, isä, tuo toinen on esikoinen.” Jaakob vastasi: ”Minä tiedän”, ja sanoi, että nuoremmasta tulisi suurempi. Hän lisäsi, että ihmiset siunaisivat sanomalla: ”Tehköön Jumala sinut Efraimin ja Manassen kaltaiseksi.”

Sitten Jaakob kutsui kaikki poikansa yhteen: ”Tulkaa, niin kerron teille, mitä tulevina päivinä tapahtuu.” Hän puhui jokaiselle sanoilla, jotka sopivat juuri hänelle. Ruuben, vaikka olikin esikoinen, ei saisi pitää korkeinta kunniaa. Simeon ja Leevi joutuisivat hajaantumaan. Juudaa verrattiin leijonaan, ja Jaakob sanoi, että hallitsijan sauva pysyisi Juudalla. Hän puhui myös muista heimoista, ja Joosefille hän antoi vahvan siunauksen, muistellen miten Joosefia oli hyökätty vastaan, mutta hän pysyi lujana.

Sanojensa jälkeen Jaakob käski poikiansa hautaamaan hänet Machpelahin luolaan (heprealainen nimi, joka tarkoittaa ”kaksinkertaista luolaa”), lähelle Mamrea Kanaanin maassa. Siellä oli haudattu Aabraham ja Saara, Iisak ja Rebekka sekä Leea. Kun Jaakob oli lopettanut, hän veti jalkansa vuoteeseen, hengitti viimeisen kerran ja hänet koottiin omiensa luo. Joosef itki isänsä äärellä ja suuteli häntä.

Joosef käski lääkäreitä palsamoimaan Jaakobin. Palsamointi kesti neljäkymmentä päivää, ja egyptiläiset surivat seitsemänkymmentä päivää. Kun suruaika päättyi, Joosef pyysi faraon hovilta lupaa lähteä hautaamaan isänsä niin kuin oli vannonut. Farao suostui, ja suuri joukko lähti matkaan vaunujen kanssa. He pitivät suuren valitusitkun Goren ha-Atadissa Jordanin tuolla puolen, ja Jaakobin pojat kantoivat hänet Machpelahiin ja hautasivat hänet sinne.

Takaisin Egyptissä veljet pelkäsivät, että Joosef kostaisi heille. He pyysivät anteeksi ja tarjosivat olevansa hänen orjiaan. Joosef itki ja sanoi: ”Älkää pelätkö! Olenko minä Jumalan sijainen? Te tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala tarkoitti sen hyväksi… jotta monet ihmiset säilyisivät elossa.” Hän lupasi huolehtia heistä. Joosef eli 110-vuotiaaksi, näki lapsenlapsenlapsia, ja ennen kuolemaansa hän pani israelilaiset vannomaan, että he veisivät hänen luunsa mukanaan, kun Jumala veisi heidät pois Egyptistä.