בחוקתי

Siinain vuorella Jumala puhui Moosekselle Bechukotaista, “Minun laeissani”. Jumala lupasi, että jos israelilaiset noudattaisivat Hänen käskyjään, maasta pidettäisiin huolta. “Minä annan teille sateet ajallaan”, Jumala sanoi, “niin maa antaa satonsa ja puut hedelmänsä.” Sadot tulisivat toinen toisensa jälkeen: puinti jatkuisi rypäleiden aikaan, ja rypäleaika jatkuisi kylvöaikaan asti, niin että ihmiset saisivat syödä kyllikseen ja asua turvassa. Jumala lupasi myös rauhan: miekka ei kulkisi maan halki, ja maa saisi levätä julmilta pedoilta. Vaikka vihollisia tulisi, kansalla olisi voimaa ajaa heidät pois. Jumala katsoisi heihin suosiolla, tekisi heidät hedelmällisiksi ja lisäisi heidän lukunsa, ja pitäisi liittonsa. “Te syötte vanhaa viljaa, jota on ollut varastossa pitkään”, Jumala lisäsi, “ja siivoatte vanhan pois, jotta uudelle tulee tilaa.” Ennen kaikkea Jumala lupasi: “Minä olen läsnä teidän keskellänne. Minä olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani”, Hän, joka vapautti heidät Egyptistä ja sai heidät kulkemaan pystypäin.

Sitten Jumala varoitti Moosesta siitä, mitä tapahtuisi, jos kansa hylkäisi Hänen lakinsa ja rikkoisi liiton. Tulisi kurjuutta, sairautta ja kuumetta, ja he kylväisivät siementä turhaan, koska viholliset söisivät sen. Jumala sanoi kääntävänsä kasvonsa heitä vastaan: heidät lyötäisiin, viholliset hallitsisivat heitä, ja he pakenisivat, vaikka kukaan ei ajaisi takaa. Jos he silti kieltäytyisivät kuuntelemasta, Jumala kurittaisi heitä “seitseenkertaisesti” ja murtaisi heidän ylpeän voimansa. Taivas muuttuisi kuin raudaksi ja maa kuin kupariksi, pellot ja puut lakkaisivat antamasta ruokaa. Villipedot päästettäisiin irti, tiet autioituisivat, ja miekka ja rutto voisivat iskeä, kun ihmiset piiloutuisivat kaupunkeihin. Leipä olisi vähissä, sitä jaettaisiin painon mukaan, eikä se silti täyttäisi vatsaa. Kaupungeista ja pyhäköistä voisi tulla raunioita, ja kansa voisi hajota kansojen sekaan, samalla kun maa vihdoin saisi levätä niiltä sapattivuosilta, jotka olivat jääneet pitämättä. Ne, jotka jäisivät eloon, tuntisivat sydämessään tuskaa avoninsa takia, avon on yksi heprean sana, joka tarkoittaa “vääryyttä”, kieroutunutta väärintekoa, ja he tunnustaisivat sen. Silti Jumala sanoi muistavansa liittonsa Jaakobin, Iisakin ja Aabrahamin kanssa, eikä Hän tuhoaisi kansaansa kokonaan.

3. Mooseksen kirjan lopussa Jumala antoi Moosekselle lakeja lupauksista, eli siitä kun joku lupaa erottaa jotakin Jumalalle, ja siitä, miten papit arvioivat sen arvon reilusti. Jos joku lupasi antaa henkilön arvon verran, oli määrätyt summat hopeassa: kahdenkymmenen ja kuudenkymmenen ikävuoden välillä viisikymmentä sekeliä miehestä ja kolmekymmentä sekeliä naisesta. Muissa ikäryhmissä oli eri summat. Jos lupauksen tekijä ei pystynyt maksamaan, pappi arvioi, mitä hän pystyi maksamaan. Jumala puhui myös eläimistä, jotka luvattiin uhriksi: puhdasta eläintä ei saanut vaihtaa toiseen, ja jos joku yritti, molemmista eläimistä tuli pyhiä. Epäpuhdasta eläintä varten pappi arvioi sen arvon, ja jos se lunastettiin takaisin, siihen lisättiin yksi viidesosa. Sama yhden viidesosan lisäämisen sääntö koski taloa, jonka joku pyhitti ja myöhemmin lunasti takaisin. Maa arvioitiin sen mukaan, kuinka paljon siementä siihen tarvittiin, viisikymmentä sekeliä yhden ḥomerin ohransiemenestä, ja summaa muutettiin sen mukaan, kuinka monta vuotta oli jäljellä riemuvuoteen asti, jolloin maa palautui. Jumala sanoi myös, että esikoiseläimet kuuluivat jo Hänelle, ja kymmenykset, jokainen kymmenes osa sadosta ja karjasta, olivat pyhiä eikä niitä saanut vaihtaa.