תרומה

Erämaassa Jumala puhui Moosekselle ja esitti kansalle uuden pyynnön. ”Kerro israelilaisille, että he tuovat Minulle lahjoja”, Jumala sanoi. ”Ota ne vastaan jokaiselta, jonka sydän siihen innostuu.”

Mooses kertoi viestin, ja pian monet perheet alkoivat kerätä sitä, mitä pystyivät. Jotkut toivat kultaa, hopeaa ja kuparia. Toiset toivat sinistä, purppuranväristä ja karmiininpunaista lankaa, hienoa pellavaa ja vuohenkarvaa. Ihmiset antoivat akasiapuuta, öljyä lamppuja varten ja mausteita voiteluöljyyn sekä hyvän tuoksuiseen suitsukkeeseen. Jotkut toivat jopa erityisiä kiviä, kuten lapis lazulia, jotka asetettaisiin pyhiin vaatteisiin.

Näitä lahjoja kutsuttiin nimellä terumah, heprean sana, joka tarkoittaa vapaasta tahdosta annettua lahjoitusta. Jumala selitti, miksi lahjat olivat tärkeitä: ”Tehkää Minulle pyhäkkö, jotta voisin asua heidän keskellään.” Sitten Jumala lisäsi vielä jotain tärkeää: Mooseksen täytyi seurata mallia täsmälleen niin kuin se oli hänelle näytetty.

Mooses kuunteli tarkasti. Tämä ei olisi mikä tahansa teltta. Se olisi pyhä paikka, joka rakennettaisiin halukkaista sydämistä, paikka jossa kansa voisi tulla yhdessä lähelle Jumalaa.

Sitten Jumala kuvaili pyhiä esineitä, jotka tulisivat Tabernaakkelin sisälle. Ensimmäisenä oli arkku, joka tehtäisiin akasiapuusta ja päällystettäisiin puhtaalla kullalla sekä sisältä että ulkoa. Siihen kiinnitettäisiin kultarenkaat, jotta kantotangot voitaisiin työntää niiden läpi, ja tankojen piti jäädä paikoilleen.

Arkun sisään Mooses laittaisi liiton taulut. Päälle tulisi puhtaasta kullasta tehty kansi, jonka molemmissa päissä olisi kaksi taottua kultakerubia, siivet levitettyinä ylös. Jumala sanoi, että juuri sieltä, kerubien välistä, Hän tapaisi Mooseksen ja antaisi käskyjä kansalle.

Seuraavaksi tuli kullalla päällystetty pöytä, jota myös kannettaisiin tankojen avulla, ja siihen kuuluisivat kultaiset kulhot ja kannut. Sen päälle asetettaisiin aina Jumalan eteen näkyleipä. Sitten Jumala kuvaili puhtaasta kullasta tehdyn lampunjalan, joka taottaisiin yhdestä kappaleesta, ja siinä olisi haarat ja seitsemän lamppua.

Lopuksi Jumala selitti itse Tabernaakkelin: rikkaan väriset pellavaverhot, joissa olisi kerubikuvioita, ja ne liitettäisiin toisiinsa lenkeillä ja soljilla, ja lisäksi tulisi ulommat suojapeitteet. Pystyt akasiapuiset laudat muodostaisivat seinät, ja erityinen verho erottaisi Pyhän kaikkeinpyhimmästä.

Jumala jatkoi ohjeilla esipihasta ja alttarista, jota käytettäisiin uhreihin. Alttarin piti olla neliön muotoinen, rakennettu akasiapuusta ja päällystetty kuparilla, ja sen kulmissa olisi sarvet. Sitä varten tehtäisiin kupariset työkalut: ämpärit tuhkaa varten, kaapimet, maljat, lihakoukut ja hiilipannut. Siihen asetettaisiin kuparinen ritilä, ja sitä kannettaisiin paikasta toiseen tankojen avulla.

Sitten Jumala kuvaili aitausta Tabernaakkelin ympärillä. Pellavaverhot muodostaisivat suuren suorakulmion, ja ne ripustettaisiin pylväisiin, jotka asetettaisiin kuparisiin jalustoihin. Pylväiden koukkujen ja sidosten piti olla hopeaa. Sisäänkäynnillä kirjailtu verho, joka tehtäisiin sinisestä, purppuranvärisestä ja karmiininpunaisesta langasta sekä hienosta pellavasta, merkitsisi portin.

Jopa pihan tapit ja välineet nimettiin ja suunniteltiin. Mooses kuuli kaiken osana yhtä huolellista suunnitelmaa, jotta kansa voisi rakentaa pyhäkön leirinsä keskelle, aivan niin kuin Jumala oli näyttänyt.