מסעי

Tätä Toora-osuutta kutsutaan nimellä Masei. Se on heprean sana, joka tarkoittaa “matkoja” tai “vaelluksia”. Se on Neljännen Mooseksen kirjan viimeinen osuus, ja se alkaa sillä, että Mooses kirjoittaa ylös Israelin matkapysähdykset, niin kuin Jumala käski.

Kansa lähti liikkeelle Ramesesista ensimmäisen kuun viidentenätoista päivänä, päivänä pääsiäisuhrin jälkeen, samaan aikaan kun egyptiläiset hautasivat esikoisiaan ja Jumala oli tuominnut Egyptin jumalat. Ramesesista he leiriytyivät Sukkotiin, sitten Etamiin autiomaan reunalle. He kääntyivät kohti Pi-hahirothia, Baal-zephonia vastapäätä, ja leiriytyivät Migdolin eteen. He kulkivat meren läpi autiomaahan ja matkustivat kolme päivää ennen kuin saapuivat Maraan.

Seuraavaksi tuli Elim, jossa oli kaksitoista lähdettä ja seitsemänkymmentä palmupuuta, ja sitten Kaislameri. He jatkoivat Sinin autiomaan kautta, Dophkahiin, Alushiin ja Rephidimiin, jossa ei ollut vettä. He leiriytyivät Siinain autiomaassa ja tulivat myöhemmin Kadeshiin ja Horin vuorelle, missä Aaron kuoli. Lopulta he leiriytyivät Moabin aroille, Jordanin varrelle Jerikon lähelle.

Moabin aroilla, Jordanin varrella Jerikon lähellä, Jumala kertoi Moosekselle, mitä piti tapahtua sen jälkeen kun kansa ylittäisi Jordanin ja menisi Kanaaniin. Heidän piti ottaa maa pois sen asukkailta, tuhota kuvatut esineet ja valetut kuvat ja hajottaa palvontapaikat. Jumala varoitti, että jos jotkut niistä ihmisistä jäisivät, heistä tulisi “pistoja” ja “orjantappuroita”, ja he aiheuttaisivat vaikeuksia maassa.

Jumala kuvaili myös maan rajat. Eteläraja kulki Sinin autiomaasta Edomin vieritse, alkaen Kuolleenmeren kärjestä, kulkien Akrabbimin solan eteläpuolitse, ulottuen Kadesh-barnean eteläpuolelle, sitten Hazar-addariin ja Azmoniin, kääntyen Egyptin wadiin ja päättyen mereen. Länsirajana oli Suuri meri. Pohjoisraja kulki Suurelta mereltä Horin vuorelle, sitten Lebo-hamathiin, Zedadiin, Ziphroniin ja Hazar-enaniin. Itäraja kulki Hazar-enanista Shephamiin, alas Riblahiin, pitkin Chinnerethin meren itärinteitä, sitten alas Jordania pitkin Kuolleeseenmereen.

Maa jaettaisiin arpomalla yhdeksän ja puolen heimon kesken, ja Eleazar ja Joosua valvoisivat jakoa.

Jumala käski, että leeviläisille annettaisiin kaupunkeja, ja niiden ympärille laidunmaata karjaa ja muita eläimiä varten. Kaikkiaan leeviläiskaupunkeja piti olla neljäkymmentäkahdeksan, ja niihin kuului kuusi turvakaupunkia. Kolme turvakaupunkia olisi Jordanin toisella puolella ja kolme Kanaanin puolella. Ne olivat tarkoitettu kaikille, israelilaisille ja muukalaisille, jotka tappoivat jonkun vahingossa, jotta “verenkostaja” ei voisi tappaa surmaajaa ennen oikeudenkäyntiä kansankokouksen edessä.

Jumala selitti eron vahingon ja murhan välillä. Jos joku löi toista rautaesineellä, tai kivellä tai puisella työkalulla, joka voisi aiheuttaa kuoleman, ja toinen kuoli, se ihminen oli murhaaja ja hänet piti surmata. Mutta jos kuolema tapahtui ilman vihaa tai suunnitelmaa, kansankokous suojelisi surmaajaa ja veisi hänet takaisin turvakaupunkiin, jossa hänen piti pysyä voidellun ylipapin kuolemaan asti.

Lopuksi Manassen heimon perheiden päämiehet kysyivät Selofhadin tyttäristä. Jumalan vastaus oli, että he saivat mennä naimisiin kenen kanssa halusivat, mutta vain isänsä heimon sisällä, jotta perintö ei siirtyisi heimolta toiselle. Mahlah, Tirtsah, Hoglah, Milcah ja Noa menivät naimisiin setiensä poikien kanssa, ja heidän osuutensa pysyi Manassessa.