נצבים

Moabin tasangoilla Mooses kutsui kaikki lähelle. Heimojen johtajat, vanhimmat, virkamiehet, vanhemmat, lapset ja jopa leirissä asuva muukalainen, halkojen hakkaajasta vedenkantajaan, seisoivat yhdessä kuuntelemassa.

Mooses sanoi, että he seisoivat siinä astuakseen liittoon, vakavaan lupaukseen Jumalan kanssa, johon kuuluivat myös varoitukset ja seuraukset. Tämä lupaus tekisi heistä Jumalan kansan, niin kuin Jumala oli luvannut heidän esi-isilleen Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Mooses varmisti, että he ymmärsivät yhden tärkeän asian: liitto ei ollut vain niille, jotka seisoivat siinä sinä päivänä, vaan myös niille, jotka eivät olleet paikalla, tuleville sukupolville, jotka tulisivat heidän jälkeensä.

Mooses muistutti heitä siitä, mitä he olivat nähneet Egyptissä ja muissa kansoissa: epäjumalia ja ”kauhistuttavia asioita”, puusta ja kivestä, hopeasta ja kullasta tehtyjä. Hän varoitti heitä, etteivät he antaisi kenenkään ihmisen, perheen tai heimon hiljaa kääntyä pois ja alkaa palvoa noita jumalia, kuin myrkyllinen kasvi, joka leviää pellossa.

Mooses varoitti, että joku saattaisi kuulla liiton sanat ja silti ajatella: ”Minulla on kaikki hyvin, vaikka seuraisin omaa itsepäistä sydäntäni.” Mooses sanoi, että sellainen ajattelu voisi tuoda tuhon, eikä Jumala vain katsoisi sitä läpi sormien.

Hän kuvaili pelottavaa tulevaisuutta: myöhemmin lapset ja jopa ulkomaalaiset saattaisivat katsella maata ja kysyä, miksi sitä oli kohdannut vitsauksia ja sairauksia, miksi maa näytti palaneen rikin ja suolan takia, kuin kumoon käännetyt kaupungit Sodoma ja Gomorra, Adma ja Seboim. Vastaus olisi, että kansa oli hylännyt liiton, joka tehtiin silloin kun Jumala vapautti heidät Egyptistä, ja he olivat palvelleet muita jumalia.

Silti Mooses puhui myös paluusta. Hän käytti heprean sanaa teshuvah, joka tarkoittaa ”takaisin kääntymistä”. Vaikka kansa olisi hajallaan kaukaisissa paikoissa, jos he kääntyisivät takaisin Jumalan luo koko sydämestään ja sielustaan, Jumala kokoaisi heidät, toisi heidät kotiin ja auttaisi heitä rakastamaan Jumalaa taas syvästi.

Mooses kumartui eteenpäin, aivan kuin hän olisi halunnut varmistaa, että kaikki kuulivat. Jumalan opetus, hän sanoi, ei ollut liian vaikea eikä kaukana. Se ei ollut ylhäällä taivaissa, niin että kukaan voisi sanoa: ”Kuka kiipeää ylös ja tuo sen meille?” Se ei ollut meren takana, niin että kukaan voisi sanoa: ”Kuka ylittää meren ja tuo sen takaisin?” Mooses sanoi, että se oli aivan lähellä, ”sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”, jotta sen voisi tehdä.

Sitten hän asetti heidän eteensä kaksi tietä: elämän ja menestyksen, tai kuoleman ja vastoinkäymisen. Hän kehotti heitä rakastamaan Jumalaa, kulkemaan Jumalan teitä ja pitämään Jumalan käskyt, lait ja säännöt, jotta he voisivat menestyä siinä maassa, johon he olivat juuri astumassa.

Mooses varoitti, että jos heidän sydämensä kääntyisi pois palvelemaan muita jumalia, he eivät pysyisi siellä pitkään. Hän kutsui taivaan ja maan todistajiksi ja kehotti heitä valitsemaan elämän, pitämään tiukasti kiinni Jumalasta siinä maassa, joka oli luvattu heidän esi-isilleen.